Taksi Olli Lehti
Mainoslahjat Ollilta

Mainoslahjoista minulla on melko pitkä ja laaja kokemus. Aloitin 1984 Mastermark Oy:ssä, kuten jo alussa mainitsin. Melko pian tulin siihen tulokseen, että tarjoamalla mahdollisuuden ostaa pienempiä eriä palvelisin lähiseudulla asiakkaita paremmin. Työkin ehkä olisi palkitsevampaa, jos yhden ison kaupan sijasta tekisi useamman pienen. Olen edelleen lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen vakuuttunut asiasta. Tästä syystä piti perustaa oma yritys. Kahdeksankymmenluku oli hyvää aikaa tehdä kauppaa, mutta sitten tuli lama. Lama mm. aiheutti sen, että pankit ja vakuutusyhtiöt, jotka olivat iso osa asiakaskuntaa, lopettivat mainoslahjojen oston kokonaan. Osalle asiakkaista lama aiheutti ongelmia ja jo myydyistä ja toimitetuista tuotteista jäi rahat saamatta. Silloin piti rahaa saada muualta ja aloitin mm. taksinajon.

Tänä päivänä mainoslahjojen myynti on kakkossijalla, mutta edelleen sitä työtä on mukava tehdä. Pääosa asiakkaista on vanhoja tuttuja, mutta uusiakin aina välillä löytyy. Valikoimaan kuuluvat kynät ja muut vastaavat pienet jakolahjat sekä tekstiilit. Tulen mielelläni esittelemään tuotteita yritykseenne, soitto tai sähköposti ja sovitaan aika. Kustannussyistä myyntialue on noin sadan kilometrin säteellä Säkylästä. Sähköpostitse teen kauppaa tietysti kauemmaksikin.

Meillä kaikille tulee kohdalle tilanteita, joissa mielellämme osiotamme kiitollisuutta tai arvostusta yhteistyökumppanillemme tai asiakkaallemme. Tässä joku käteen ojennettava lahja voi olla hyvin käytännöllinen. Myös jostain tilaisuudesta saatu esine muistuttaa siitä myöhemminkin.

Yhteistyökumppanini skypro.fi, http://penltd.eu, http://bicgraphic.eu